Lähes puolet suomalaisista on tavalla tai toisella monipaikkaisia. Suurin osa monipaikkaisista on mökkiläisiä, toisilla taas työpaikka ja toisilla kiinteistö on oman kotikunnan ulkopuolella. Ilmiön laajuuteen nähden sen huomiointi lainsäädännön tasolla on erittäin vähäistä.
Muutama vuosi sitten toteutettiin selvitys kaksoiskuntalaisuudesta. Selvityksen johtopäätös oli aika vaisu: kaksoiskuntalaisuus on lähes mahdoton toteuttaa verotuksen järjestämisen sekä äänioikeuden näkökulmasta. Se on tehtävissä, mutta vaatii perustuslain muuttamismenettelyä, joka on tavallista lakimuutosta hitaampi ja edellyttää suurempaa enemmistöä eduskunnassa. On todennäköistä, että verotuksen pystyisi varmasti järjestelemään eri tavoin, mutta jälkimmäinen syy on ihan paikkansapitävä. Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteen mukaan, ihminen voi käyttää äänioikeutensa vain yhdessä paikassa. Näin ollen ihmisellä ei voi olla kahta tasavertaista kotikuntaa.
Jotta asiassa päästäisiin eteenpäin, kannattaisi lainsäädännössä määritellä toissijainen kotikunta. Tällä tavoin saisimme ratkaistua tämän perustuslaillisen haasteen. Äänioikeus kun säilyisi ensisijaisessa kotikunnassa.
Toissijainen kotikunta voisi sitten olla se mökkikunta, työpaikan sijaintikunta tai eroperheen lapselle toisen vanhemman kotikunta. Määrittelemällä toissijaisen kotikunnan hahmottaisimme monipaikkaisuusilmiön huomattavasti nykyistä paremmin. Tähän otettiin kantaa myös vihreiden maaseutu- ja aluepoliittisessa ohjelmassa, jossa linjattiin: “Selvitetään kaksoiskuntalaisuudelle toimiva toteutustapa esimerkiksi luomalla käsite toissijaisesta kotikunnasta.”
Tarve monipaikkaisuuden paremmalle huomioinnille on. Tällä hetkellä palveluiden ja infran suunnittelu perustuu kunkin kunnan asukkaiden määrään, vaikka tosiasiassa iso osa näistä asukkaista ei edes asu kunnan alueella kuin osan vuodesta. Toisaalla taas on kuntia, joiden vakituisten asukkaiden määrä on pieni, mutta osa-aika-asukkaiden määrä todella merkittävä. Toisaalta toissijainen kotikunta työn tekemisen vuoksi voi monella olla etenkin isommissa kaupungeissa.
Tuomalla toissijaisen kotikunnan määrittely lainsäädäntöön, pystyisimme huomattavasti paremmin ymmärtämään monipaikkaisuusilmiön eri puolia. Samalla myös kunnat tietäisivät nykyistä paremmin, keitä heidän osa-aika-asukkaansa ovat. Nykyinen tiukka lainsäädäntö yhdestä kotikunnasta ei vastaa enää ihmisten arkea, joten vanhentunut lainsäädäntö tulisi päivittää.
Kirjoittaja: Silja Keränen