Ruokajärjestelmä on huoltovarmuuden tärkeä osa, jonka arvo nousee heti, kun kaupan ketjuissa on häiriöitä. Tuotteiden hinnoissa on jo nyt nousun merkit, joista osa perustuu ilmaston muutoksen vaikutuksiin kuivilla viljelyalueilla. Ruoka ei ole itsesäänselvyys ja halvan ruoan aika on päättymässä!
Ruokahuollon omavaraisuudesta on toki puhuttu pitkään. Mutta onko meillä ollut sitä enää pitkään aikaan? Iso osa lannoitteista ja rehuistakin on tuontitavaraa. Työt tehdään ulkomailta tuoduilla koneilla, jotka liikkuvat fossiilisilla polttoaineilla. Tuontitavaraa ovat kasvinsuojelu- ja torjunta-aineet, valkuaisrehu, säätötekniikan ja ohjausjärjestelmien komponentitkin. Lista on pitkä. Kotimaisen ruisleivän tuottajatkin ovat ajoittain Suomen ulkopuolella. Siemenhuoltomme perustuu osin ulkomaisiin tarjontaketjuihin ja globaalien lajikejalostajien businekseen. Itse asiassa kotimaista ovat vain viljelijöiden työ ja velat, joihin heitä on ohjannut suuruuteen ja yksipuoliseen viljelyyn perustuva maatalouspolitiikka.
Aivan oma lukunsa on halpa tuontiruoka, joka täyttää kauppojen hyllyt muoviin pakattuna. Kauppaketjuilla onkin suuri rooli ruokajärjestelmän huoltovarmuudessa, vaikka se tuskin on niiden liiketoiminnan ykkösasia.
Kaikkien on syytä miettiä mistä ruoka tulee nyt ja tuleeko se jatkossakin ilmaston ja turvallisuusympäristön muuttuessa. Huoltovarmuuden kehittämisessä olennaista on saada alueellisia kokonaisuuksia, joissa tärkeimmät tuotantopanokset saadaan omalta alueelta. Jatkossa bio- ja kertotalouden uudet teknologiat madollistavat ravinteiden kierrättämisen ja bioenergian tuotannon tavalla, joka täyttää hyvän ruokajärjestelmän tarpeet. Meillä, jos missään on vettä ja maata riittävästi siihen, että viljelyjärjestelmät voidaan laajaperäistää ekologisesti ja taloudellisesti kestäviksi. Koneiden valmistajiakin löytyy, vielä!
Muutos tarvitsee tekijöitä, innovatiivisia yrittäjiä ja tukea, jolla uudet tekniikat saadaan käyttöön. Huoltovarmuus pitääkin saada nykyistä vahvemmin esiin Euroopan vihreän siirtymän ohjelmiin, sillä hiilineutraalin yhteiskunnan rakentaminen on maaseutujen mahdollisuus saada työtä ja toimeentuloa aivan uudella tavalla.
Suurin muutos tarvitaan kestävyysajatteluun. Lähtökohtana pitää olla maaseutujen ja taajamien vuorovaikutus, joka ohjaa meidät huoltovarmuuden ja ruokajärjestelmien ymmärtämiseen. Ravinteiden kierrätys, bioenergian tuotanto, monimuotoisuuden lisääminen sekä hiilensidonta ovat kaikkia alueita ja asukkaita koskevia muutosteemoja. Ruoka ja biomassat liikkuvat jo nyt yli tai jäteputkissa ali hallinnollisten rajojen. Vastaavasti pitää kehittää huoltovarmuutta alueellisina kokonaisuuksina. Vain hyvällä yhteistyöllä voidaan varmistaa kestävyysmuutos, jolla turvataan arjen perusasiat maapallon ja sen asukkaiden joutuessa yhä useammin vakaviin kriiseihin ja resurssien rajallisuudesta johtuviin ongelmiin.
Käytännön esimerkkejä uusista tekniikoista ja biotaloudesta maaseudulla:
Biohiilestä – https://www.youtube.com/watch?v=BW4UPNkYYD4
Biokaasua maatilalla – https://www.youtube.com/watch?v=s79_7OppnWU
Paju, biohiili ja turvemaat – https://www.youtube.com/watch?v=eDHVLVn9KO4
Kirjoittaja: Kari Tiilikkala, Prof. emeritus MTT/Luke