Tulevaisuuden kestävässä elintarviketuotannossa on otettava huomioon monta asiaa: ruoka, tuotantomenetelmät, karjanhoito, ympäristö- ja sosioekonomiset vaikutukset. Ravinteiden on kierrettävä ja ympäristövaikutukset on minimoitava. Tässä kaikessa lähiruoka on avainasemassa.
Olen ollut 40 vuotta maanviljelijänä. Nuoruudessani melkein jokainen perhe, maalla ja jopa kaupungissa, viljeli noin puolet käyttämistään vihanneksista. Muutamassa vuosikymmenessä tilanne muuttui hyvin toisenlaiseksi suurten ja tuottavien tilojen taatessa halvan ruuan kaikille. Matkustaminen kaukaisiin maihin ja uudet makuelämykset ovat myös muokanneet kulutusta. Kuluttajille rahdataan eksoottisia tuotteita ympäri vuoden ja ruuasta on tullut maailmanlaajuinen hyödyke ympäristön ja kehitysmaiden kärsiessä.
Kansainvälinen ruuan ympärillä pyörivä miljoonabisnes vaikuttaa myös suomalaisiin viljelijöihin. Monet päätyvät yksipuoliseen suurtuotantoon, mutta lopulta he eivät voi kilpailla sellaisten maiden kanssa, joilla on viljelyyn parempi ilmasto, alhaisemmat työvoimakustannukset ja joiden maatalous perustuu kestämättömään maankäyttöön.
Jo 1980-luvulla vastareaktiona alkanut vihreä liike lisäsi erityisesti 1990-luvulla kiinnostusta luonnonmukaiseen maatalouteen. Huolestuneet kuluttajat ja tuottajat, kuten minäkin, näimme, kuinka yksipuolinen viljely vaikutti vesistöihin, biologiseen monimuotoisuuteen ja maaseudun elämään.
Muutin maatilani luomuun vuonna 1990, mutta myyntikanavien löytäminen luomutuotteille oli tuolloin vaikeaa. Kauppa oli muuttunut. Pientuottajien tuotteiden saaminen kauppojen valikoimaan kohtuullisella hinnalla oli miltei mahdotonta ja samaan aikaan markkina- ja torikauppa lähes hävisi. Tiedostavimmat kuluttajat loivat ruokapiirejä luomu- ja lähiruoalle. Toiminta oli kuitenkin pienimuotoista ja vaikeaa järjestää tarkoituksenmukaisella tavalla.
Suomen maatalouden kehityskulku ei ollut Euroopassa ainutlaatuista. Sama muutos tapahtui monessa muussakin maassa, ja muutamissa maissa suoraa yhteyttä tuottajien ja kuluttajien välille on myös yritetty palauttaa. Lokakuussa 2012 vierailin tuttavien luona Ranskassa. Eräänä iltana vierailun isäntä vei minut kumppanuusmaataloutta (engl. CSA, Community Supported Agriculture) harjoittavan AMAP-toimijaryhmän tuotteiden jakotilaisuuteen. Samassa silmänräpäyksessä syntyi ajatus REKO-toiminnasta!
En ollut aiemmin kuullut kumppanuusmaataloustoiminnasta. Kun sellaista ei löytynyt etsinnästä huolimatta Suomesta eikä Ruotsistakaan, tajusin, että joutuisin aloittamaan toiminnan itse. Vaikka sainkin kumppanuusmaatalouden perusidean Ranskasta, sosiaalisen median käyttö viestintäkanavana oli uutta ja mahdollisti tähänastisia huomattavasti paremmat kehitysnäkymät. REKO-ryhmän ensimmäinen jakotilaisuus oli Pietarsaaressa kesäkuun 6. päivä 2013.
Tästä Pohjanmaan maaseudulla kehitetystä kumppanuusmaatalouden toimintatavasta on tullut maailmanlaajuinen ilmiö seitsemässä vuodessa. REKO-renkaita toimii ainakin 14 maassa ja neljällä eri mantereella. REKO-renkailla on yli kaksi miljoonaa jäsentä ja toiminnan liikevaihto on yli 100 miljoonaa euroa. Suomessakin on jo yli 200 REKO-rengasta, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa. REKO-renkaiden avulla lähiruoka on kokenut todellisen renessanssin.
REKO-toiminnan ansiosta vuoropuhelu tuottajien ja kuluttajien välillä on parantunut, mikä on edellytys kestävän elintarviketuotantojärjestelmän luomiselle ja kestävälle kehitykselle nyt ja tulevaisuudessa. Yhdessä voimme auttaa toisiamme luomaan kestävämmän tulevaisuuden.
Yhdessä voimme auttaa pelastamaan pölyttäjät, sitomaan hiiltä maahan ja pitämään vesistöt puhtaina. Mikä on hyväksi luonnolle, on hyvä myös sinulle. Syö ruokaa, joka vaikuttaa maisemaan, jonka haluat nähdä. Ajattele globaalisti, osta paikallista ja mielellään luomua!
Thomas Snellman
2014 Foodia Awards, Pohjanmaa
2015 Vuoden Lähiruokateko, Messusäätiö Helsinki
2017 Nordic Food Entrepreneur, EMBLA Kööpenhamina
2018 Vuoden Maaseutukasvo, Suomen Kylät
2017-2018 Vihreiden maatalouspoliittisen työryhmän jäsen
2019 Vihreiden EU-vaaliehdokas
Suomennos ruotsinkielisestä tekstistä: Tarmo Ketola ja Sampsa Heinonen