Maataloustuet hehtaareista ekosysteemipalvelujen tuottamiseen

Ruoantuotannon tuet kaipaavat perusteellista muutosta. Maaseutu- ja erävihreät esittää, että maataloustukia maksetaan tulevaisuudessa ekosysteemipalveluista. Toimivat ekosysteemipalvelut ovat elintärkeitä ihmiskunnalle. Tukemalla ekosysteemipalveluiden tuotantoa taataan ruoantuotanto, siihen liittyvä huoltovarmuus, tuottajien toimeentulo sekä maatalousympäristön monimuotoisuus.

Maatalouden muutos
Maatalouden yksipuolinen tehostaminen alkoi 1950-luvulla. Kehityksen ajureina olivat keinolannoitteiden ja maatalouskemikaalien käyttö, viljelyn koneellistuminen sekä Euroopan maatalouspolitiikka, jolla tukia ohjattiin tehoviljelyyn. 1990-luvulla kansainväliset markkinatavoitteet kiihdyttivät yksipuolistuvan maatalouden kehitystä ja teollinen tuotanto syrjäytti perinteisen perheviljelyn. Maisemat muuttuivat laajoiksi monokulttuuriviljelmiksi. Tällöin samaa kasvia viljeltiin vuodesta toiseen samoilla pelloilla ja maiden kasvukunto kääntyi laskuun. Haitat ympäristölle ja vesistöille alkoivat lisääntyä ja ylittävät jo monilla alueilla kestävyyden rajat. Pellot, vedet ja viljelijät sidottiin tukipolitiikalla bulkkituotteiden tehokkaaseen tuottamisen markkinoiden ja globaalien kauppaketjujen ehdoilla.

Raha ja valta ovat kaupoilla – myös Suomessa – ja se näkyy viljelijöiden hätänä. Työtulot ja tukirahat virtaavat kaupalle. Moni sinnittelee pankkien ja ketjujen torpparina. Koko maataloustuotannon omavaraisuus on kadonnut lannoitteiden, kemikaalien, koneiden ja polttoaineiden ostoon ulkomailta. Omaa ovat vain pitkät työpäivät ja velat. Iso osa ns. erikoiskasvien siemenistäkin on tuontitavaraa.

Tukipolitiikan muutostarve
“Maatalouden nykymuotoinen tukipolitiikka on yksinkertaisesti tullut tiensä päähän.” -toteaa Maaseutu ja erävihreiden varapuheenjohtaja, professori Kari Tiilikkala. Toiminta ei ole kestävää viljelijöiden toimeentulon, maatalousmaan hoidon, vesistöjen eikä maisemienkaan kannalta. Vahvaan kemikaaliriippuvuuteen perustuva elintarviketuotanto ei saa myöskään kuluttajien hyväksyntää.

Poliittiset paineet muuttaa Euroopan yhteistä maatalouspolitiikka (CAP) ovat kovat. Yhdeksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi on otettu tukipolitiikka, jossa maksetaan ekosysteemipalveluista. Uuden politiikan kehittäminen edellyttää vanhojen vastakkainasettelujen unohtamista sekä tuottajien ja kuluttajien yhdessä suunnitteleman ruokajärjestelmän kehittämistä. Tätä kuvaa erinomaisesti termi ruokakansalaisuus.

Mitä ekosysteemipalvelut ovat
Ekosysteemipalvelut jaetaan neljään osaan:

  1. Tuotantopalvelut. Esimerkiksi peltomaa tuottaa kasvimassaa elintarvikkeiksi, rehuksi, rakennusmateriaaliksi, energiaksi tai muuhun käyttöön.
  2. Ylläpitopalvelut. Esimerkiksi luonnon monimuotoisuus, kasvien yhteyttäminen ja ravinteiden kierto maassa.
  3. Säätelypalvelut. Esimerkiksi ilman puhdistuminen, veden puhdistuminen, eroosion estäminen ja kasvihuonekaasujen sitominen.
  4. Kulttuuripalvelut. Esimerkiksi maisemat, virkistyskäyttö sekä tiedon tuottamista luonnon toiminnasta.

Ekosysteemipalvelut ovat välttämättömiä kaikille meille ihmisille – riippumatta asuinpaikastamme, taustastamme ja valinnoistamme.

Kun maatalouden tuet perustuvat ekosysteemipalveluihin, maksettaisiin esimerkiksi:

    • Maan pitämisestä talvella kasvipeitteisenä
    • Typpeä sitovien kasvien määrästä
    • Viljeltävien kasvilajien moninaisuudesta
    • Kukkivien kasvien ja pölyttäjien määrästä
    • Orgaanisten ravinteiden osuudesta lannoitteissa
    • Laiduntavista/ulkoilevista eläimistä
    • Liikennepolttoaineiden myynnistä
    • Hiilen sidonnasta maahan
    • Syväjuurisista maanhoitokasveista
    • Fossiilisen energian minimoinnista
    • Veden kierrätyksestä ja käytön tehokkuudesta
    • Maiseman hoidosta ja eläinten pidosta maisemassa
    • Linnuston pesinnästä
    • Laskeutusaltaiden teosta alueellisena yhteistyönä
    • Matkailu- ja koulutus- sekä Green Care -palvelujen osuudesta tilan/yrityksen liikevaihdosta
    • Luonnonmarjojen ja kasvien myynnistä
    • Omien tuotteiden suoramyynnistä
    • Yritykseen palkattujen työntekijöiden määrästä
    • Puurakentamisesta ja rakennusperinnön säilyttämisestä
    • Soiden tai suosta raivattujen peltojen ennallistamisesta

Iso osa tuen saannista edellyttää alueellista yhteistoimintaa ja tuki maksettaisiin alueellisesti sekä erikseen sovittavana osana ekosysteemipalveluja kehittäville yrityksille/tiloille.

Tarvitaan myös perustulo
Viljelijöiden ja kaikkien maaseutuyritysten osalta olennaista on ottaa käyttöön myös perustulo osana tukipolitiikan muutosta. Perustulo varmistaa kohtuullisen toimeentulon kaikille. Se turvaa myös kausiluontoisia palveluja tarjoavien maaseutuyrittäjien aseman, vaikka hehtaarimäärät ovat pieniä tai maata ei olisi omistuksessa lainkaan. Perustulo on erityisen tärkeä niille, jotka käynnistävät uutta liiketoimintaa ja kokeilevat uusien innovaatioiden kaupallistamista suurten kauppaketjujen puristuksessa.

Lopuksi
Olennaista tukipolitiikan muutoksessa on siirtää ajattelu:

  1. hehtaareista ekosysteemipalveluihin
  2. nippelien kyttäämisestä alueellisiin maankäytön kokonaisuuksiin
  3. yrittäjyyden tukemiseen kuristamisen sijasta sekä
  4. kuluttajien ja viljelijöiden voimien yhdistämiseen globaaleilla markkinoilla toimivan teollisuuden vastapainoksi.

“Tukijärjestelmän muutoksella on kiire, koska nykyisellä politiikalla on ajauduttu viljelijöiden taloudelliseen kaaokseen ja ekosysteemipalvelujen kiihtyvään heikkenemiseen.” korostaa Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtaja Silja Keränen.

Maaseutu- ja erävihreät ry on Vihreän liiton valtakunnallinen yhdistys, jonka tavoitteena on yhdistää niitä vihreästi ajattelevia ihmisiä, joiden sydän asuu maaseudulla. Yhdistyksellä on jäseniä ympäri Suomen, Helsingistä Sevettijärvelle, metsänomistajista ja maataloustuottajista kaupunkilaisiin. “Vihreyttä maaseudulle ja maaseutua vihreisiin” summaa yhdistyksen tarkoituksen puheenjohtaja Silja Keränen Kajaanista.

Lisätietoja

Kari Tiilikkala, varapuheenjohtaja, professori
0400 485 483, ktpjokioinen@hotmail.com

Silja Keränen, puheenjohtaja
0500 190 683, silja.keranen@iki.fi

Pin It on Pinterest